Yhteistyöhanke Karjalan Kansallisen teatterin kanssa 2013-2015

Suomi-Venäjä-Seuran Itä-Suomen piiri aloitti syksyllä 2013 Suomen Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman "Karjalan Kansallisen teatterin näyttelijöiden suomalais-venäläinen yhteistyö ja kieliharjoittelu" -hankkeen hallinnoinnin. Hanke jatkuu vuoden 2015 kevääseen ja sen puitteissa tuetaan karjalaisten näyttelijöiden kielenoppimista kurssein, toteutetaan suomalaisen ohjaajan vierailu Petroskoissa sekä tuotiin Karjalan kansallinen teatteri pienimuotoiselle kiertueelle Itä-Suomeen syksyllä 2014.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa tammikuussa 2014 kymmenhenkinen Kansallisen teatterin ryhmä osallistui suomen kielen kurssille Helsingissä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa, jossa heitä opettivat suomalaiset opettajat suomen kielellä. Ohjauksesta vastasi puhetekniikan lehtori Marja-Liisa Kuuranne-Autelo. Kurssin tulokset olivat rohkaisevia!

Hankkeen toisessa vaiheessa suomalainen ohjaaja Joel Lehtonen palkattiin Kansalliseen teatteriin ohjaamaan suomen kielellä esitettävä Kaaos-niminen teos. Näytelmä sai ensi-iltansa 3. ja 4.10.2014, siihen voi tutustua tarkemmin Kansallisen teatterin verkkosivuilla.

Hankkeen kolmas vaihe käsitti Kansallisen teatterin ryhmän vierailun Itä-Suomessa.
Vierailunäytäntöjen aikataulu oli seuraava:
12.11.2014 klo 19 Outokummun kulttuurikeskus Marita
13.11.2014 klo 19 Varkauden teatteri
Lisätiedot esityksistä tapahtumakalenterissamme.
14.11.2014 Kansallisen Teatterin näyttelijät esiintyivät Suomi-Venäjä-Seuran Itä-Suomen piirin järjestämässä seuran 70-vuotisjuhlassa Mikkelissä.

Hankkeen neljäs vaihe toteutettiin vuoden 2015 helmikuussa, jolloin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun lehtori Marja-Liisa Kuuranne-Autelo vieraili Petroskoissa kurssittamassa Kansallisen teatterin näyttelijöitä ja teatterialan opiskelijoita. Ensimmäisen kurssin tulokset olivat niin hyvät, että yhteistyötä haluttiin jatkaa.

Hankkeen viides ja viimeinen vaihe toteutettiin huhtikuussa 2015, jolloin Kansallisen teatterin ryhmä kävi neuvottelu- ja tutustumismatkalla Kuopion ja Joensuun kaupunginteattereissa ja tapasi Kuopion Uuden Kesäteatterin edustajat.

Hanketta koordinoi Tiia Moilanen. Tiedusteluihin vastaa 13.5.2015 jälkeen Maria Lepistö: maria.lepisto(at)venajaseura.com, puh. 0400 570 822.

Kuvassa alla: Andrei Gorškov ja Julia Kuikka teoksessa Karhu (kuva: Karjalan Kansallinen teatteri)