Matkakertomuksia 2006: Tervetuloa onnikkamatkalle Arkangeliin

Tervetuloa onnikkamatkalle Arkangeliin 9.-16.6.2006 kehotti Suomi-Venäjä-Seura. Ihan pakko lähteä! Sen verran muistelin, että se on jossain Vienanmeren itärannalla. "Sankarimatkailijan Arkangeli" kirjasta (2005) sain selville, että siellä on 375.000 asukasta ja sijainti noin Oulun korkeudella. Tässä ollaankin menossa etelänmatkalle! Lintuinfluenssatietä ei olisi kuin noin 700 km, mutta maanteitse... no, siitähän otetaan selvää.
 
Sitten kohti Kostamusta
 
Lähtö Oulusta 06.00, osa porukasta tuli kyytiin matkan varrella. Kymmenen aikaan 42 innokasta ylitti rajan Vartiuksessa. Sitten kohti Kostamusta. Matkalaiset suorittivat pakollisen esittelykierroksen. Joukossa oli pari ensikertalaista venäjänmatkaajaa. Eräs näistä totesi muita kuunneltuaan, että tuntuu turvalliselta, kun joukossa on kymmenien vuosien kokemus Neuvostoliitossa ja Venäjän Federaatiossa työskentelystä ja matkustelusta. Kysymykseen, miksi ihmeessä kukaan haluaa vapaaehtoisesti matkustaa Venäjällä, nousi tärkeimmäksi syyksi kulttuurin lisäksi ihmisten ystävällisyys. Meillä tehdään hienoja ja kalliita suunnitelmia Suomen imagon nostamiseksi. Halvin ja tehokkain tapa kuitenkin on "kadunmiehen" suhtautuminen turistiin. Bussissa oli tietenkin vessa, mutta rajan takana sen tyhjentäminen ei onnistunut. Välillä pidettiin teknisiä taukoja, Naiset oikealle - kuka huusi "ja miehet perässä"? Heitin pahvimukin parkkipaikan ojaan, niinhän kaikki muutkin ovat tehneet. Paitsi tietenkin se ensimmäinen, joka kai ajatteli, ettei yksi pikku roska mitään haittaa.
 
Illalla Segezhassa
 
Illalla jouduttiin Segezhassa hieman etsimään hotellia. Sen ainoa mainos oli ovessa oleva postimerkin kokoinen lappu. Hotellissa oli remontti käynnissä. Ravintola oli juuri saatu valmiiksi, olimme ensimmäiset asiakkaat. Sängyssä ei ollut luteita, ja sehän sankarimatkailijalle riittääkin!
Lauantaina Karhumäki ja Puutos (siis paikan nimi). Sitten suunta itään. Vienanmeri jäi noin 250 kilometriä pohjoispuolelle, tie tekee melkoisen mutkan. Iltapäivällä poistuimme Karjalan tasavallasta ilman passi- ja tullimuodollisuuksia ja saavuimme Arkangelin alueelle (oblast). Illalla Kargopolissa majoittuminen yksityistaloissa, missä emäntä oli valmistanut iltapalan. Lähti sitten tuttavien luokse. Talon kissa jäi vahtimaan, ettemme varasta liinavaatteita ja pöytähopeita.
 
Kargopol ja 860-vuotisjuhlat
 
Kargopol valmistautui 860 vuotisjuhliin (vuotta ennen kuin Moskovaa). Seuraavana päivänä oli kaksi mahdollisuutta jatkaa Arkangeliin. Plesetskin kautta oli parisataa kilometriä lyhyempi. Kuskit ja oppaat olivat pitkään tutkineet karttoja, jotka antoivat tieluokituksesta erilaisia tietoja. Kyselyihin oli vastattu, että se oli huonokuntoinen, päätettiin kuitenkin yrittää. Maisemat olivat samantyyppisiä kuin Karjalassa. Melko tiiviitä kyliä - "Kyllä täällä on rappeutuneen näköistä, eivätkö ne viitsi edes maalata noita talojaan!" " Viehättäviä nämä vanhat kylät!" - Kauneus on todellakin katsojien silmissä. Ja välissä pitkät pätkät asumatonta korpea.
Sunnuntaina oli vainajien muisteluspäivä. Suunnilleen kaikki asukkaat kävivät hautausmaalla, missä vietettiin yhteinen ruokailu tuonilmaisiin siirtyneiden kanssa. Monet suomalaiset naureskelevat tapaa tuoda haudoille muovikukkia. Mutta muutaman päivän kuluttuakin hautausmaat hehkuvat väriläiskinä maisemassa, eivätkä ole lakastuvien kukkien näyttelyjä.
Välillä oli pätkiä, joissa vauhti nousi jopa kuuteenkymppiin, silloin porukka puhkesi suosionosoituksiin. Kaista-ajo tarkoitti tällä tiellä sitä, että yritettiin löytää hieman kovempi kohta. Ainoastaan kuskien taidon ansiosta selvittiin läpi. Olisihan pitänyt arvata, että Venäjällä määritelmä "huonokuntoinen" tarkoittaa sitä, että siitä saattaa hyvällä kelillä selvitä telaketjuajoneuvolla.
Kun tultiin päätien risteykseen, niin opasteet olivat hieman epäselvät ja kuski ajoi hetken väärää kaistaa. Miliisi pysäytti ja kysyi, että mistäs porukka on tulossa. Kun kerrottiin, että Suomesta, epäili että ollaan hulluja. Kun kuuli että oltiin tultu Plesetskin kautta, oli varma siitä. (Ei antanut sakkoa.)
 
Illalla Arkkienkelin kaupunkiin (Arkangeli).
 
Matkaa tehty Oulusta 1580 kilometriä. Ensimmäiset suomalaiset, jotka ovat tulleet sinne bussilla. Opas hehkutti, että me olemme kaikki sankareita! Oppaat ja kuskit kyllä olivatkin, minä tunsin itseni enemmänkin perunasäkiksi, jota on roudattu pitkin Vienanmeren rannikkoa. Hotelliin, joka tuntui edellisen jälkeen superluksukselta.
 
Pomorien kansanjuhla
 
Maanantaina Äiti Venäjän itsenäisyyspäivä ja Pomorien kansanjuhla (Rannikon asukkaiden, katsokaa tarkemmin Koillis-Lappi 4.7.2005. Miten niin ette ole säilyttäneet?!) Erilaista ohjelmaa oli ympäri kaupungin keskustaa. Oli kansanmusiikkia, kansantansseja, paraateja, käsityönäyttelyjä ja muuta asiaan kuuluvaa. Varsinkin illalla huomasi selvästi, että Venäjällä on tullut voimaan laki, joka kieltää oluen juomisen kadulla (väkevämmät oli jo aikaisemmin kielletty). Melkein jokaisen kädessä olevassa olutpullossa oli tietenkin pelkkää vettä tai limukkaa. Nuorisokin käyttäytyi hyvin siististi ja rauhallisesti. Lälläriporukkaa, tulisivat vaikkapa Kemijärvelle koulun päättäjäispäivänä ottamaan oppia, miten tosinuoriso juhlii!
Kiertoajelua ja selostusta kaupungista. Perustamisvuotena pidetään 1584. 1600-luvulla oli Venäjän tärkein ulkomaankauppasatama. Sodan aikana liittoutuneiden tärkeä reitti Murmanskin lisäksi. Edelleenkin tärkeä satamakaupunki, vaikka Murmansk ja Pietari ovat vähentäneet sen merkitystä. Ihailtiin/naureskeltiin viimeistä Neuvostoliitossa paljastettua Leninin patsasta, jota paikkakunnan nuoriso kuulemma kutsuu King-Kongiksi. Jalustassa harvinainen teksti "Uljanov/Lenin". Maailman pohjoisin raitiovaunuliikenne on lopetettu ja linjat osin purettu, nyyhkis. Korvaava liikenne kyllä tuntui pelaavan hyvin. Bussilipun hinta 8 ruplaa.
 
Euroopan suurin ulkomuseo
 
Tiistaina Euroopan suurimmassa ulkoilmamuseossa, 140 hehtaaria. Eihän me raihnaiset vanhukset jaksettu kierrellä kuin osan siitä. Kaikki halusivat itsensä ikuistettaviksi keinussa, missä B. Jeltsin on kiikkunut. Keskiviikkona paluumatkalle pidempää reittiä. Katselin bussissa, että niin monta, niin monta on tielle uupunut. Kuulin kuitenkin, että neljä seikkailijaa lähtee junalla Pietariin ja sieltä ties mihin.
Paluumatka: lukekaa yllä oleva lopusta alkuun. Matkalla bussista hajosi venttiilikalvo. Päästiin kuitenkin Kargopoliin, missä kuski löysi korjaamon. Etsivät kaupungista sopivaa kumia, leikkasivat sen sopivanmuotoiseksi ja asensivat paikoilleen. Se toimikin hyvin ainakin loppumatkan. Käyttivät törkeästi hyväkseen meidän hädänalaista asemaamme ja vaativat mokomasta pikkuhommasta 150 ruplaa (noin viisi euroa). Kuski sai kuitenkin tingittyä hinnan viiteensataan. Arveli, että Suomessa ei sitä olisi ruvettu tekemään, vaan tilattu osa Helsingistä. Ja hinta parisataa euroa.
Korpitaipaleella tuli vastaan karhu. Lanasi tietä ja käänsi esille kiviä. Tömpsis humpsis kolin psuuhhh. Se viimeinen ääni lähti puhjenneesta renkaasta. Ei hirveä ongelma, mutta ainoa vararengas oli niin tiukassa, että tapeltiin pari tuntia, ennen kuin saatiin irti. Se oli melko kulunut, sen jälkeen kuski ajoi entistäkin varovaisemmin. Korjaamoilla oltiin avuliaita, mutta mistään ei löytynyt laitteita ison renkaan paikkaamiseen. Selvittiin kuitenkin kotomaahan.
 
Kostamuksessa odotteli tuttu pariskunta
 
Kostamuksessa meitä odotteli Arkangelista junalla lähtenyt pariskunta. Olivat käyneet Pietarissa. Aikataulu Kostamukseen oli sopiva, ja päättivät tulla tutussa kyydissä Suomen puolelle. Loppumatkalla joka toisella oli vatsavaivoja. Arvuuteltiin, onko kyseessä salmonella vai mikä. Oltiinhan syöty melkoiset määrät salaatteja ja kanaa. Syö siellä, vetelä täällä! Joku arveli, että kyllä se ruumiinavauksessa selviää. Minä ainakin tunnen jo tänään (19.6) itseni niin terveeksi, kuin tällainen seitsemänkympin ja kuoleman välillä hoippuva voi tuntea. Ei muuta kuin Umbaan 25.8!
 
Tero Kärkkäinen
Sankarimatkaaja Kemijärveltä
***********************************************************************************************************

ONNIKALLA OULUSTA ARKANGELIIN 9.-16.6.06

 
Oulu-Kostamus-Segesa-Karhumäki-Pudos-Kargopol-Plesetsk-Arkangel ja takaisin matkasi 42 hengen värikäs ja iloinen joukko. Pilottimatkalle ja kunnon valloitusreissulle lähdettiin 9.6. aamuvarhaisella. Hurjaa joukkoa johti Lilja Bouialo hätäapumatkanjohtajansa Marja Nybackan kera. Suorsan liikenteen onnikan rattia väänsi, ja välillä ihan tosissaan väänsikin Arkangelin alueen sora-, kivi- ja hiekkateillä, Jukka Poutiainen apunaan Matti Heiskanen. Ison onnikan luotsaaminen Plesetskin tieosuudella vaati todella kärsivällisyyttä ja kevyttä kaasujalkaa. Parhaimmillaan mentiin 10 km tunnissa. Voi niitä kuoppia ja voi niitä betonilaattoja ennen Kargopolia. Laattoja menee muuten 1000 kpl 5 kilometrin tien pätkälle. Pä-pätkikästä oli meno välillä, taisi siinä Jukka saada tärinästä tarpeeksi. Takapenkkiläisetkin hyppivät välillä ihan ilmassa.
 
Iivana Julman 1583 perustamaan ja arkkienkeli Mikaelin mukaan ristittyyn kaupunkiin pääsee monilla eri kulkuneuvoilla. Perinteisesti Arkangeliin, Oulun ystävyyskaupunkiin, matkustetaan lentäen tai junalla. Toki sinne myös meriteitse pääsee Jäämeren tai Vienanmeren kautta. Suomi-Venäjä-Seuran Pohjois-Suomen piiri ei kuitenkaan perinteisestä tyylistä piitannut, vaan järjesti ennen kokemattoman ja voipa sanoa näin jälkikäteen, että todella unohtumattoman linja-automatkan läpi erämaiden. Sankarimatkailijoita ilmaantui hetkessä täysi lasti ja monta jäi rannalle odottamaan seuraavaa reissua. Matkalaisten joukossa oli niin ensikertalaisia kuin konkareitakin, Venäjää ristiin rastiin kolunneita matkaajia. Taisipa kuitenkin vaativa onnikkamatka yllättää nämä kokeneemmatkin, huumori tosin säilyi ja nauru raikui pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Segesan hotellin surkeahkon vesipolitiikan korvasi upea, ihka uusi ravintola illallisineen ja aamiaisineen, eikä osassa huoneitakaan ollut mitään valittamista. Karhumäen kaupunkikiertoajelu, Sandormohin männikköön teloitettujen hautamuistomerkit, Stalinin kanava, Pudosin lounas ja hyvä tie ajatteluttivat, surettivat ja lämmittivätkin mieltä alkutaipaleella. Karjalan ja Arkangelin rajalla tie muuttuu radikaalisti huonompaan suuntaan. Kuka kumma on tuonut tielle niin paljon hiekkaa ja kiviä ja tehnyt niitä betonisia laattatien pätkiä. No, iloa pintaan toi upeat maisemat, joet ja järvet, karjalaiskylät, harvinainen kaksikerroksinen puukirkko kesä- ja talvisaleineen pienessä kylässä ennen Kargopolia.
 
Kargopolin kaupunki on Venäjän vanhimpia kaupunkeja. Se on kuin suuri ulkomuseo. Kaupunki ihastuttaa ja miksei vihastuttaakin kulkijat monin tavoin. Upeat kirkot keskustassa, suuret karjalaistalot upeine pihoineen ja kasvimaineen ja ne kuuluisat, aidot kargopolilaiset saviesineet. Niihin ihastuu toisin kuin katuihin, ne ovat niin surkeassa kunnossa. Paikallisen tielaitoksen rahat ovat tainneet jäädä jonnekin Moskovan liepeille, ruuhka Venäjälle. Ehkä ne rahat sieltä vielä tulevat, moskovalaisten turistien perässä. Talomajoitus on kaupungissa yleistä. Mekin saimme nauttia perhemajoituksesta, saunasta, ruuasta ja ihanasta rauhasta. Pois lähtiessä huomasimme iloksemme, että taloomme majoittui moskovalaisia, olivat tulleet viettämään kesäkuun toisen viikon kuuluisia markkinoita. Turisteja kaupunki kaipaa ja viestiä ulkomaailmaan, yhteyshenkilömme Leonid pitää siitä onneksi huolta.
 
Matkan rankin pätkä on kiistatta välillä Kargopol-Plesetsk-Moskova-Arkangelin valtatie-Brinnavalok. Noin 500 km välttävää ja huonoa tietä etanavauhtia. Liljan järjestämien retkieväiden ja jumppahetkien avulla tästäkin selvittiin. Kaunis ilma, auringonpaiste pilvettömältä taivaalta, valtavat joet, mäet ja lehtikuusimetsät hivelivät silmiä ja kruunasivat päivän. Plesetskissä jaloiteltiin ja käytiin kaupassa, ja ohitettiin Mirnyin avaruustukikeskus tosi läheltä. Linja-automme ihmetytti paikallisia asukkaita, oli kuin kerrostalo olisi tullut kylään. Oli varmasti koominen näky, vuohien, lampaiden ja lehmien joukossa.
 
Sunnuntai-iltana 11.6. saavuimme perille Venäjän vanhimpaan satamakaupunkiin Arkangeliin. Majoituimme Dvina-hotelliin, jota ei turhaan kehuta. On hyvätasoinen ja esitteensä veroinen hotelli. Lämmin suihku, puhtaat vaatteet ja illallinen upeassa ravintolassa saivat ihmeitä aikaan. Matkaväsymys kaikkosi hetkessä ja miesporukka kyselikin, että missä täällä olisi kunnon tanssit.
 
Kahden päivän aikana kerkesimme moneen paikkaan. Oli itsenäisyyspäivän juhlatapahtumat, eri kansallisuuksien laulu- ja tanssiesityksiä puistoissa ja kävelykadulla ja mikä parasta, sää suosi meitä todella. Arkangelissa oli kesä, aurinko paistoi ja helli meitä lämmöllä. Kävimme kaupunkikierto- ajelulla, Pikku Karjalassa ja Luostarin edustusto -ravintolassa illanvietossa, missä saimme kuulla upeata laulua ja hanurin soittoa. Tapasimme ystävyysseuralaisiamme ja vaihdoimme kuulumiset. Rantakatu Dvina-joen rannalla on upea paikka kuljeskella yksin tai kaksin.
 
Sutjaginin huojuvan talon näimme myös. Kolmen hengen urhea retkikunta ajoi taksilla taloa katsomaan, isommalla kulkuvälineellä talon luokse ei pääse. Kyllä kannatti, vaikka paikallinen taksisuhari ajelikin räikkösmäiseen tyyliin nasta laudassa. En ole koskaan eläissäni pelännyt niin paljon. Talo on muuten lähes 40 metrin korkuinen puurakennus, joka ällistyttää ja saa kyselemään miksi joku tekee tällaista. Purkutuomion saanut ruma hökötys peittää näkyvyyden, maiseman, on kaatumaisillaan ja on vaarallinen kaikin puolin ympärillä asuville ihmisille. No, mielenkiintoinen ja unohtumaton kokemus meille turisteille.
 
14.6. lähdimme paluumatkalle Moskovan valtatietä pitkin Dolmatovan kautta kohti Kargopolia. Valitsimme tällä kertaa pitemmän reitin eli suunta kohti Velskiä. Tie oli huomattavasti parempi ja nopeampi ajettava, vaikkakin 200 km pitempi. Pysähdyspaikkoja pikku kahviloineen on harvassa, ei juuri ollenkaan. Suota ja metsää sen sijaan on paljon enemmän. Matkaeväät ja piknik olivat tarpeen. Hellettä ja hikisiä kilometrejä olivat nämäkin ja istumista ihan tosissaan. Uimapaikkaa kaivattiin ja kun se viimein löytyi, Lilja ja Erkki uskaltautuivat roolaamaan muiden seuratessa haikeana vierestä. Rohkeita suomalaisia. Kargopolissa odotti tutut perheet, sauna, iltatee ja hyvä sänky.
 
Aamun valjetessa linja-automme särkyi, joku kalvo oli mennyt rikki. Sitä korjattiin muutama tunti paikallisten suurella avustuksella. Onni onnettomuudessa olimme ihmisten ilmoilla emmekä erämaassa. Puolen päivän jälkeen nokka kohti Pudosia ja taas laattatien röykkyytystä, kuoppien ja kivien kiertämistä. Taivaalta tuli raesade ja vettä virtanaan, lana toi tullessaan tielle kivenjärkäleen, joka puhkaisi eturenkaan. Rengas pois ja ei kun vararengasta irrottamaan, joka ei suostu millään irtoamaan. Pari hikistä tuntia ja saatiinhan se miehissä irti. Siinä ajassa kerkesimme keskellä korpea savustaa sääskiä, lähettää savumerkkejä, nukkua, syödä, lenkkeillä, taivastella ja pyöriä renkaanvaihtajien jaloissa niin, että saimme käskyn poistua takavasempaan ja olla hiljaa. Vararengas paikalleen ja ei kun menoksi. Aikataulu oli hieman myöhässä. Pudosin monivaiheisen illallisen jälkeen jatkui yöllinen ajo Segesaan ja siellä kaaduttiin aamuyöstä umpiväsyneenä sänkyyn. Unta oli tiedossa nelisen tuntia.
 
16.6. hyvän aamiaisen jälkeen alkoi kotimatka kesäisessä säässä. Rukajärven kohdalla, jossa on muuten mahtava tieosuus, otimme kunnon porukkakuvan ja laskeskelimme ajettuja kilometrejä. Sankarimatkailijoille tuli 3411 km rengasmatka. Kostamuksessa teimme ostoksia ja kalastajat saivat kauan kaipaamansa verkot ostettua torilta. Lounas ja synttärisankarin maljat maistuivat hyvältä ainakin yhdessä pöytäseurueessa. Koti-Suomi häämötti ja reilun 300 km:n päässä Oulu, mihin saavuimme iltamyöhäisellä matkasta hieman väsyneinä, mutta mieleltämme reippaina. Repuissa ja matkalaukuissa oli monenmoista matkamuistoa, mutta päämatkamuisto, tuhansien kilometrien rengasmatka, on ikimuistoinen, ainutlaatuinen ja arvokas kokemus. Tällaisen soisin meille kaikille iloksi ja opiksi.
 
Marja Nybacka, pj
Suomi-Venäjä-Seuran Oulun osasto